Kuva kaupungintalosta

1.E.37 Kaupunkiniittyjen hoitosuunnitelma

Kuva kaupungintalosta

Toimenpiteen päämäärä

Toimenpiteen tavoitteena kaupunkiluonnon monimuotoisuuden säilyttäminen ja lisääminen, perinteisten niittybiotooppien säilyvyyden turvaaminen sekä toimien edellyttämä paikkatietoaineistojen täydentäminen.

  • Niittyjen hoitosuunnitelma jaetaan olemassa olevien sekä uusien niittyalueiden perustamiseen ja hoitoon. Hoitosuunnitelman avulla varmistetaan niittyjen säilyvyys sekä niiden avoimuus julkisessa käytössä. Hoitosuunnitelmassa määritettäviä toimenpiteitä voivat olla esimerkiksi niittyjen parantaminen hoitotoimin sekä leikkuuvälin määrittäminen. Hoitosuunnitelma sisältää myös tienpientareet, ja siinä voidaan huomioida esimerkiksi Reposaaren painolastikasvit pientareilla. Uusien niittyalueiden luomisessa otetaan huomioon kasvupaikkojen vaatimukset. Suunnitellaan oikea niittykasvillisuus oikeaan kasvupaikkaan, sillä jokainen niitty vaatii yksityiskohtaista suunnittelua ja tarkoin valittua kasvillisuutta. Selvitetään myös mahdollisuutta niittyjen tai kaupunkikukkapeltojen hyödyntämiseen taiteena yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Kruunupään ja mahdollisesti muiden taidekasvatustoimijoiden kanssa.

  • Monivuotiset niittyalueet vähentävät eroosiota ja ravinteiden kulkeutumista vesistöihin sekä toimivat valumavesien hallinnassa. Kaupunkiniityt voivat olla edullisempia hoitaa kuin perinteiset puistoalueet, ja niiden lisääminen tarjoaa myös merkittäviä mahdollisuuksia lumitilojen järjestämiseen talvikunnossapidon kokonaisuutta suunniteltaessa, toisin kuin nurmipohjaisilla alueilla. Porissa hoidettavat niityt ovat pääosin viljelykäytöstä poistuneita peltoja, joissa ei ole luonnostaan kehittynyttä monilajista luonnonkasvillisuutta. Monimuotoisempien ja pölyttäjille sopivien kasvuympäristöjen luomiseksi on perustettu niin sanottuja uusniittyjä erilaisille maapohjille, ja ne on kylvetty monilajisilla siemenseoksilla.

Toimenpide toteuttaa tavoitetilaa: 1.E. Luonnonvarat ja luonnon monimuotoisuus

Toimenpiteen tietoja päivitetty 24.10.2024.